Tapahtuma

Super Galactic Space Party on Helsingin Kulttuurikeskus Glorialla 3.12.2016 järjestettävä, pääsymaksullinen tapahtuma. Ovet aukeavat klo 18:00 ja sulkeutuvat klo 00:00. Tapahtuman lipunmyynti on PÄÄTTYNYT.

 

 

Tapahtuman pääpaino on kävijöissä ja näiden viihtyvyydessä, sekä iltaa tähdittävissä lukuisissa esiintyjissä. Tapahtuma päättää vuoden 2016 conkauden ja siksi pyrimme takaamaan kävijöillemme ikimuistoisen illan hyvän musiikin ja parhaiden bileiden merkeissä. Tapahtuma on edellisinä vuosina sisältänyt historiallisten tanssien osuuden, mutta tällä kertaa ne on karsittu pois muiden ohjelmien tieltä.

Mikäli historiallisten puute jää kaihertamaan, niin Otaniemen Roolipeliclub ry sekä Linnea järjestävät yhdessä tanssikursseja, jotka huipentuvat itsenäisyyspäivänä pidettäviin Grand Ball -­henkisiin Tanssiaisiin 6.12.2016.

Super Galactic Space Partyn aikana tanssitaan kuitenkin muutamia helppoja yhteistansseja, kuten esimerkiksi suuren suosion saavuttaneet pornopolkka sekä Ghost Train.

Uusimmat tiedot ja ohjelmapaljastukset saat parhaiten uutisistamme, Facebook – sivuiltamme tai Twitter – tilimme kautta.

sgcp_original

Mainokset